Tabloid Junkie
Miten suomalainen media uutisoi Michael Jacksonin elämän ja kuoleman.

Mar
29

Michael Jacksonin lääkäri Conrad Murray on saanut tuomion popin kuninkaan kuolemantuottamuksesta. Murray sai maksimituomion. Los Angelesin ylemmän tuomioistuimen tuomari Michael Pastor päätti tuomioksi neljän vuoden ehdottoman vankeuden. Murrayn asianajajat yrittivät vaatia tuomitulle ehdonalaista.

Jackson kuoli tohtori Murrayn toimien seurauksena, totesi tuomari Michael Pastor perusteluissaan. Hänen mukaansa Murrayn motiiveina olivat raha ja maine. Murray petti luottamuksellisen potilaan ja lääkärin suhteen ja myös valehteli jutun tutkijoille, sanoi Pastor. Tuomarin mukaan kyseessä oli “karmean lääketieteen kierre” sekä jatkuva lääkärin eettisten sääntöjen rikkominen.

Valamiehistö totesi Murrayn syyllisyyden jo marraskuun alussa, mutta tuomion pituus julistettiin vasta nyt. Murray on ollut vangittuna marraskuun 7. päivästä lähtien. Murray kärsii tuomionsa Los Angelesin piirikunnan vankilassa. Murray istuu Los Angelesin vankilassa vain osan tuomiostaan eli kaksi vuotta. Syynä on osavaltion vankiloiden ylikuormitus ja se, että hän ei ole syyllistynyt väkivaltarikokseen.

Tuomiota ei lieventänyt edes Murrayn 80-vuotiaan äidin Milta Rushin tuomarille kirjoittama kirje, jossa tämä vetosi poikansa kunnollisuuteen. Murrayn puolustuksen mukaan lääkärin suurin virhe oli ollut hänen hyväsydämisyytensä, sillä hän ei voinut kieltää unettomuudesta kärsineeltä ja hermostuneelta potilaaltaan tämän vaatimaa lääkettä.

Jacksonin läheisten asianajaja Brian Panish luki oikeudessa läheisten kirjeen, jossa he kertoivat, että eivät hae kostoa. Sen sijaan perhe muistutti tuomaria siitä, että Murrayn tuomio voi estää muita hänen kaltaisiaan häpäisemästä Hippokrateen valaa.

Perhe yritti myös vaatia tuomitulta yli 100 miljoonan dollarin korvauksia muun muassa menetetyistä lipputuloista. Oikeus päättää korvausmäärästä myöhemmin. Murray ei pystyne maksamaan Jacksonin perheelle minkäänlaisia korvauksia. Hän oli pahasti velkaantunut aloittaessaan Jacksonin henkilääkärinä, eikä ennättänyt saada lainkaan palkkaa ennen tähden kuolemaa. Lisäksi hän menettänee lääkärinlupansa loppuiäkseen. Tuomari päätti, että korvausasiat käsitellään myöhemmässä oikeudenkäynnissä. Oikeudenkäyntikulut määrättiin Murrayn maksettaviksi.

Michael Jackson kuoli sydämenpysähdykseen 25.6.2009.

Ilta-Sanomat, Iltalehti, Helsingin Sanomat, MTV3, Soundi

Mar
23

http://immortal.michaeljackson.com

Mar
08

Valamiehistö on todennut Michael Jacksonin henkilääkärin Conrad Murrayn syylliseksi kuolemantuottamukseen. Tuomari määräsi Murrayn tutkintavankeuteen, kunnes hänelle luetaan tuomio marraskuun lopulla. 58-vuotias Murray voi saada enintään neljä vuotta vankeutta. Lisäksi häneltä voidaan kieltää lääkärintoimen harjoittaminen.

Valamiehistön antaessa päätöksensä oikeussalin ulkopuolelta kuului hurraahuutoja. Itse synkkäkasvoinen Murray ei reagoinut mitenkään.

Seitsemästä miehestä ja viidestä naisesta koostuva valamiehistö pohti päätöstään yhdeksän tuntia. Kuusi viikkoa kestäneessä oikeudenkäynnissä kuultiin yhteensä 49 todistajaa, joista 33 oli syyttäjän ja 16 puolustuksen.

Syyttäjän mukaan Murray antoi Jacksonille vaarallisen voimakasta nukutusainetta. Puolustuksen mukaan poplegenda otti lääkkeet itse, kun Murray oli poissa huoneesta.

Jackson kuoli tappavaan määrään voimakasta unilääkettä kesäkuussa 2009. Hän oli tuolloin 50-vuotias.

Murraylle on määrä lukea tuomio 29. marraskuuta.

Katso Risto Puolimatkan juttu (Seitsemän uutiset 8.11.2011)

MTV3

Mar
08

Michael Jacksonin kuolemantuottamuksesta syytettynä ollut lääkäri Conrad Murray todettiin syylliseksi oikeudessa Los Angelesissa maanantaina. Syyttäjä väitti Murrayn aiheuttaneen Michael Jacksonin kuoleman antamalla hänelle kuolettavan annoksen erittäin vahvaa propofol-unilääkettä.

Valamiehistö päätti yksimielisesti, että Murray on syyllinen. Murray saanee maksimissaan neljän vuoden vankeustuomion. Sadat fanit juhlivat oikeussalin edustalla, kun tieto valamiehistön päätöksestä tuli.

Michael Jackson kuoli lääkkeiden yliannostukseen kesäkuussa 2009.

www.iltasanomat.fi

LISÄÄ AIHEESTA ILTASANOMISSA:

Tuomittu Michael Jacksonin lääkäri paljasti miksei soittanut heti hätänumeroon

Valamiehistö pohti Jackson-päätöstään kahdeksan tuntia

Jacksonin lääkäri odottaa tuomiotaan vankisellissä

Lääkäri paljasti Jacksonin viimeiset sanat

Conrad Murrayn salattu ja irstas elämä

Mar
07

Yhdysvalloissa valamiehistö on antanut tuomionsa Michael Jacksonin henkilääkärin oikeudenkäynnissä. Conrad Murray todettiin syylliseksi kuolemantuottamukseen. Seitsemästä miehestä ja viidestä naisesta koostuva valamiehistö pohti päätöstään yhdeksän tuntia.

Valamiehistö oli päätöksestään yksimielinen.

Murray voidaan tuomita enintään neljäksi vuodeksi vankeuteen. Hän voi myös menettää lääkärinoikeutensa. Tuomio julistetaan 29. marraskuuta.

Syyttäjän mukaan Murray antoi Jacksonille vaarallisen voimakasta nukutusainetta. Puolustuksen mukaan poplegenda otti lääkkeet itse, kun Murray oli pois huoneesta.

Jackson kuoli kesäkuussa 2009.

www.helsinginsanomat.fi/michaeljackson

Lok
13

Michael Jacksonin kuolemasta syytetään häntä hoitanutta lääkäriä Conrad Murrayta. Puolustus on joutunut vaihtamaan taktiikkaansa. Conrad Murrayn alkuperäisen puolustuksen mukaan Michael Jackson olisi itse ottanut suun kautta kuollettavan annoksen Propofolia.

Lääkärin asianajajat yrittävät TMZ-sivuston mukaan muuttaa lääkärin alkuperäistä lausuntoa. Murrayn asianajajan J. Michael Flanaganin mukaan tarkemmat tutkimukset ovat osoittaneet, ettei Propofolin nieleminen olisi pystynyt aiheuttamaan kuolemaa.

Puolustusasianajajien mukaan he koettavat kuitenkin osoittaa Jacksonin ottaneen itse lääkkeensä. Alun perin Murray kertoi poistuneensa huoneesta kahdeksi minuutiksi vessaan ja sinä aikana Jackson olisi ottanut lääkkeen ja lopettaneen hengittämästä. Asianajajat yrittävät muuttaa sitäkin tarinaa, sillä he korostivat eilen oikeudessa, ettei kaksiminuuttinen ollut välttämättä aivan tarkka aika.

Näet oikeudessa eilen esiintyneen lääkäri Christopher Rogersin mukaan on mahdotonta, että kahdessa minuutissa Jackson olisi herännyt lääketokkurassa, ottanut Propofolin käsiinsä ja ruiskuttanut sitä oikeaan kohtaan jalkaansa.

Michael Jackson kuoli juhannuksena 2009.

IS

Lok
12

Oikeudenkäynnissä tutkittiin Michael Jacksonin kuvaa hänen kuolemansa jälkeen. Michael Jacksonin henkilääkäri Conrad Murrayn kuulustelu jatkui oikeudessa Los Angelesissa. Oikeudessa käytiin läpi poptähden viimeisiä hetkiä.
Michael Jackson kuoli 25. kesäkuuta 2009. Hänen kuolinsyyksi todettiin vahvan nukahtamislääkkeen yliannostus.

Michael Jacksonin henkilääkäriä syytetään oikeudessa kuolemantuottamuksesta. Oikeudenkäynti käynnistyi 27. syyskuuta.

Oikeudessa on esitetty Michael Jacksonin kuolinkuva.

(MTV3)

Lok
12

Michael Jacksonin henkilääkäri, Conrad Murray, vakuutti kuulustelussa tunteisiin vetoavalla tavalla auttaneensa Jacksonia parhaansa mukaan.

MTV3.fin Viihdeuutiset tutustui tiistaina oikeudenkäynnistä julkaistuun pöytäkirjaan.

Tiistaina oikeudenkäynnissä esitettiin LAPD:n tekemä kuulustelunauha. Myös kuulustelusta tehty 125 sivua pitkä pöytäkirja julkaistiin.

Kuulustelupöytäkirjan mukaan Murray puhui kuulustelussa Jacksonin kuolemaan johtavista tapahtumista ja omasta suhteestaan pop-tähteen.

– Rakastin herra Jacksonia. Hän oli ystäväni. Ja hän avautui minulle monilla tavoilla. Ja halusin auttaa häntä parhaani mukaan. Tiedättehän, hän oli yksinhuoltaja. Yleensä miehet eivät ole, mutta hän oli kolmen lapsen yksinhuoltaja. Ajattelin aina hänen lapsiaan kuin omiani, kertoi Murray kuulustelussa.

Michael Jackson kuoli kesäkuussa 2009 vahvan unilääkkeen yliannostukseen. Conrad Murray on oikeudessa syytettynä Jacksonin kuolemantuottamuksesta.

(MTV3)

Lok
08

Jackson-oikeudenkäynnissä kuultiin perjantaina nauha henkilääkäri Conrad Murrayn poliisikulusteluista.
Murray kertoi nauhalla poliisille yrittäneensä vieroittaa Michael Jacksonia vahvasta Propofol-unilääkkeestä, koska oli huolissaan hänen riippuvuudestaan.

- Annoin sitä hänelle kymmenen kertaa ja viimeisen kahden kuukauden aikana joka päivä. Päivittäin, lukuun ottamatta kolmea päivää. Yritin vieroittaa häntä siitä, Conrad Murray kertoi nauhalla.

Popin kuninkaan viimeiseksi jääneenä iltana hän oli ensin kieltäytynyt antamasta tälle kyseistä lääkettä. Sen sijaan hän antoi tähdelle lorazepamia ja Valium-tabletin.

Murrayn mukaan Jackson ei kuitenkaan saanut unta koko yönä ja kello kymmenen aikaan aamulla tämä oli alkanut uhkailla, että peruu This is it -kiertueensa, jos ei saa nukuttua tarpeeksi.

Tästä syystä popin kuningas oli viimeisten elinminuuttiensa aikana anellut lääkäriltään Propofolia.

- Ole kiltii, anna minulle maitoa (milk), Jackson oli lääkärin mukaan anellut viimeisinä hetkinään. Murray selitti nauhalla, että milk oli heidän käyttämänsä koodisana Propofolille.

Lopulta Murray oli myöntynyt ja antanut Jacksonille 25 milligrammaa lääkettä noin kello 10.40. Yhdeltätoista jälkeen hän löysi tämän kuolleena.

IS

Lok
07

Edesmenneen poptähti Michael Jacksonin viimeisistä hetkistä paljastuu jatkuvasti lisää omituisia yksityiskohtia. Käynnissä olevassa oikeudenkäynnissä kävi torstaina ilmi, että Michael Jackson nukkui viimeisen yönsä vierellään vaaleakutrinen, lapsen kokoinen posliininukke.

Nukke oli Jacksonin vierellä silloinkin, kun popin kuningas löydettiin kuolleena. Vihreään farkkukankaaseen puettu nukke onkin nyt yksi osa oikeudessa käytettävää todistusaineistoa. Kuva sängyn reunustalla olleesta nukesta näytettiin oikeudenkäynnissä torstaina. Oikeudessa näytettiin myös valokuvia koristelluista lautasista, joissa oli vauvojen – ilmeisesti Jacksonin lasten – kasvokuvia.

Oikeudenkäynnin aikana on tullut esiin muitakin outoja piirteitä Jacksonin kuolemaan liittyen. Oikeudessaon esitetty ääninauha, jossa sekavan oloinen sopertaa heikolla ja epäselvällä äänellä. Ääninauha on Jacksonin kuolemasta syytetyn lääkärin Conrad Murrayn nauhoittamasta puhelusta. Puhelu on nauhoitettu kuusi viikkoa ennen popin kuninkaan kuolemaa, toukokuussa 2009.

IS

Lok
06

Michael Jacksonin oikeudenkäynnissä soitettiin eilen järkyttävä ääninauha, jossa popin kuningas sopertaa. Michael Jacksonin kuolemasta syytetty lääkäri Conrad Murray oli nauhoittanut puhelun Jacksonin kanssa toukokuun 10. 2009 klo 9.05. Jackson kuoli reilua kuukautta myöhemmin.

Nauhan kuuleminen sai Jacksonin sisarusten Jermainen, Randyn ja Rebbien ilmeet synkkenemään. Jackson oli puhelun aikoihin valmistautumassa This Is It -suursatsaukseensa Lontoossa.

Jackson puhui nauhalla rakkaudestaan lapsiin.

- Minun esitykseni auttavat lapsiani ja tulevat olemaan aina unelmani. Rakastan heitä. Rakastan heitä, koska minulla ei ollut lapsuutta. Ei ollut lapsuutta. Tunnen heidän tuskansa. En voi kestää sitä, Jackson sopertaa.

Nauhalla Jackson tunnustaa Murraylle kärsivänsä. Hän sanoo kirjoittaneensa kappaleensa Heal the World, We Are the World, Will You Be There ja The Lost Children silloin, kun kärsi itse. Hän suunnitteli perustavansa konserttiensa tuotoilla suuren lastensairaalaan, joka kantaisi hänen omaa nimeään.

- Siellä olisi elokuvateatteri ja videopelihuone. Muissa sairaaloissa sellaisia ei ole, ja lapset ovat masentuneita.

Puolustuksen mukaan Murray antoii Jacksonille vain pienen määrän propofolia ja laulajan itsensä ruiskuttaneen tappavan annoksen lääkettä kehoonsa silloin, kun Murray ei ollut näkemässä. Nauha yrittää todistaa sitä, kuinka koukussa Jackson oli propofoliin.

Kuuntele itse ja päättele, oliko Jacksonilla kaikki kunnossa!

IS

Syy
30

Richard Senneff saapui ensimmäisenä ensihoitajana Michael Jacksonin makuuhuoneeseen poptähden kuoliniltana. Senneff kertoi oikeudessa perjantaina, että Jacksonin lääkäri Conrad Murray oli paniikinomaisessa tilassa eikä antanut hänelle tietoja poptähden saamasta propofoli-nukutusaineesta. Jacksonin henkilökohtaisena lääkärinä toiminut Murray on oikeudessa Los Angelesissa syytteessä kuolemantuottamuksesta. Popin kuningas kuoli 25. kesäkuuta 2009.

Pelastuslaitoksen ensihoitoyksikkö saapui Jacksonin kartanoon pian sen jälkeen kun poptähden henkilökunta oli soittanut hätänumeroon. Hälytystietoihin merkitty syy soittoon oli sydänpysähdys.

Ensihoitaja Senneffin mukaan Murray oli siirtämässä Jacksonia vuoteelta lattialle, kun hän saapui paikalle. Murrayn mielentila oli paniikinomainen, Senneff kertoi.

Jackson näytti Senneffin mukaan “alipainoiselta”. Senneff näki myös makuuhuoneessa olleet tippapullot ja lääkkeet ja tajusi heti, ettei tilanne ollut normaali.

Senneff kysyi Murraylta useaan kertaan potilaan taustasairauksista. Vasta kolmannella kerralla Murray oli vastannut, ettei sairauksia ollut.

Senneff arvioi oikeudessa, että hänellä ja hänen ensihoitoryhmällään olisi ollut hyvät mahdollisuudet pelastaa potilas.

- Saavuimme paikalle nopeasti. Me olisimme voineet käynnistää sydämen uudelleen, mikäli ongelma oli sydämessä, Senneff kertoi.

Senneffin työryhmä aloitti pian Jacksonin elvytyksen. EKG osoitti, ettei Jacksonin sydän enää lyönyt. Hänelle annettiin suonensisäisen katetrin avulla kahta lääkettä, joiden oli tarkoitus käynnistää sydän uudelleen. Jacksonille tehtiin myös intubaatio, eli hänelle laitettiin suun kautta letku henkitorveen.

Senneff kertoi kysyneensä, oliko Murray antanut Jacksonilla mitään lääkitystä.

- Ei, ei hän ota mitään lääkettä. Annoin hänelle vain pienen määrän loratsepaamia (bentsodiatsepiineihin kuuluvaa rauhoittavaa lääkettä) jotta hän nukkuisi, Murray oli vastannut.

- Tohtori Murray sanoi hoitavansa häntä ainoastaan nestehukan ja uupumuksen vuoksi, Senneff kertoi.

Syyttäjä pystyi näin osoittamaan valamiehistölle, ettei Murray kertonut ensihoitajille mitään Jacksonille antamastaan propofolista. Tätä vahvaa ainetta käytetään anestesiassa muun muassa leikkaussaleissa.

Los Angelesin pelastuslaitoksella työskentelevällä Senneffillä on 27 vuoden kokemus ensihoitoyksikössä, ja hän on ollut mukana sadoissa hälytystehtävissä. Valamiehistön uskottiinkin antavan Senneffin lausunnolle painoa.

Ennen Senneffiä esiintynyt syyttäjän todistaja kertoi perjantaina, ettei Murraylla ollut riittävää lääketieteellistä valvontalaitteistoa Jacksonin makuuhuoneessa – huolimatta siitä, että Murray ansaitsi sopimuksensa mukaan 150 000 dollaria kuussa.

Esimerkiksi Jacksonin sormeen kiinnitetyssä pulssin ja veren happipitoisuuden mittarissa ei ollut hälytintoimintoa, joka olisi varoittanut lääkäriä häiriöistä poptähden elintoiminnoissa. Halvan, reilut parisataa euroa maksaneen ja puutteellisen laitteen hankkiminen osoitti syyttäjän mukaan Murrayn rahanahneutta.

IS

Syy
29

Pop-tähti Michael Jacksonin kuolemasta syytetyn lääkäri Conrad Murrayn oikeudenkäynnissä kuultiin todistajia. Jacksonin henkilökohtainen avustaja Michael Amir Williams kertoi Murrayn pyytäneen päästä Jacksonin taloon tähden kuoleman jälkeen, koska hän halusi hakea “Michaelin huoneesta jotain voidetta, josta hän ei haluaisi ihmisten tietävän.”

Katso video www.hs.fi

Syy
29

Los Angeles. Michael Jacksonin kuolemasta syytetty lääkäri käyttäytyi omituisesti poptähden menehdyttyä, todistajat kertoivat oikeudenkäynnissä keskiviikkona. Jacksonin turvallisuuspäällikön Faheem Muhammadin mukaan lääkäri Conrad Murray kysyi turvamiehiltä apua laulajan elvyttämiseen.

“Hän kysyi, osaako kukaan puhallus-paineluelvytystä”, Muhammad kertoi oikeudessa.

Muhammad piti kysymystä outona, koska Murray on itse sydänlääkäri. Myös Jacksonin henkilökohtainen avustaja Michael Amir Williams kävi Murrayn kanssa kummallisen keskustelun sairaalassa sen jälkeen kun Jackson oli julistettu kuolleeksi.

“Murray sanoi, että Michaelin huoneessa on jotain voidetta, josta hän ei haluaisi ihmisten tietävän. Hän kysyi minulta kyytiä takaisin talolle hakemaan voidetta, mutta en suostunut”, Williams kertoi.

Syyttäjän mukaan Murray syyllistyi törkeään huolimattomuuteen ja antoi Jacksonille liikaa unilääkettä, mikä johti laulajan kuolemaan.

www.HS.fi

Syy
28

Popin kuninkaan kuolemasta on jo yli kaksi vuotta aikaa, mutta vasta nyt julkisuuteen annettiin kuva kuolleesta laulajasta.

Kuolinkuva tuli julki maanantaina, kun Los Angelesissa käynnistyi oikeudenkäynti Michael Jacksonin lääkäriä Conrad Murrayta vastaan. Lääkäriä syytetään Michael Jacksonin tappamisesta.

Oikeudenkäynnissä näytettiin kuva sairaalavuoteella makaavasta kuolleesta Jacksonista. Popin kuninkaaksi tituleerattu Jackson kuoli 25. kesäkuuta 50-vuotiaana.

Laulajan kuolinsyyksi paljastui tappava annos voimakasta anestesialääkettä Propofolia.

Syyttäjä latoi vakavia väitteitä Conrad Murrayta vastaan oikeudenkäynnissä, jonka odotetaan kestävän useita viikkoja. Syyttäjän mukaan lääkäri ei soittanut heti apua paikalle, kun havaitsi laulajan elottomana vaan odotti 20 minuuttia. Hän ei myöskään kertonut ensihoitajille antaneensa Jacksonille Propofolia.

Huomiota herättäneessä oikeudenkäynnissä olivat läsnä Jacksonin äiti Katherine ja isä Joe. Myös sisarukset Jermaine, Janet, LaToya, Randy, Tito ja Rebbie seurasivat oikeudenkäyntiä.

(MTV3)

Syy
27

Los Angeles. Poptähti Michael Jacksonin lääkäri joutui tiistaina Los Angelesissa oikeuden eteen vastaamaan tähden kuolemaa koskeviin syytteisiin.
Syyttäjän mukaan lääkäri Conrad Murray syyllistyi törkeään huolimattomuuteen, joka johti Jacksonin kuolemaan.

“Todisteet osoittavat, että Michael Jackson sananmukaisesti antoi elämänsä Conrad Murrayn käsiin”, syyttäjä sanoi.

“Tämä liiallinen luottavaisuus koitui Jacksonin kuolemaksi.”

Lääkärin epäillään antaneen laulajalle liikaa unilääkettä. Lääkäri voidaan tuomita enimmillään neljäksi vuodeksi vankilaan, jos hänen katsotaan aiheuttaneen Jacksonin kuoleman vuonna 2009.

Murrayn puolustusasianajajan mukaan Jackson aiheutti oman kuolemansa ottamalla lääkettä Murrayn ollessa pois huoneesta, ja vastoin Murrayn ohjeita ja lupaa.

Tuomioistuimen ulkopuolelle oli tiistaina kerääntynyt muutama sata Jackson-fania. Oikeussalissa olivat läsnä muun muassa tähden vanhemmat.
Oikeudenkäynnin odotetaan kestävän 4-5 viikkoa.

www.HS.fi

Syy
25

Poplegendan henkilääkärin oikeudenkäynnistä tulee valtava mediasirkus. Poplegenda Michael Jacksonin henkilääkärin Conrad Murrayn oikeudenkäynti alkaa viimein tiistaina. Murray on kiistänyt syytteet kuolemantuottamuksesta. Oikeustalolle Los Angelesiin odotetaan mediasirkusta. Toimittajien ja kuvaajien lisäksi paikalle saapuu tähden faneja seuraamaan oikeudenkäyntiä ja bongaamaan Jacksonin sukulaisia.

Oikeudenkäynti näytetään televisiossa suorana lähetyksenä.

- Oikeudenkäynnistä tulee suuri pettymys olipa sen tulos mikä hyvänsä, arvioi Jacksonin maailmanlaajuisen faniyhdistyksen johtaja Wesley Noorhoff.

Murrayn asianajajat pyrkivät todistamaan, että Jackson otti yliannostuksen itse tai kohtalokkaan pistoksen antoi joku kolmas henkilö. Jackson kuoli kesäkuussa 2009. Oikeudenkäynnin piti käynnistyä jo maaliskuussa, mutta sitä on lykätty kahdesti.

STT-AFP

Syy
16

Michael Jacksonin kuoliniltana apuun rientänyt henkivartija Alberto Alvarez esiintyi oikeudessa todistajana torstaina. Alvarez kertoi oikeudelle Jacksonin kuolinillan tapahtumista supertähden vuokraamassa kartanossa Los Angelesissa 25. kesäkuuta 2009.

Jacksonin henkilääkäri Conrad Murray havaitsi supertähden olevan hengenvaarassa ja hälytti henkilökunnan. Alvarez kertoi menneensä kiireesti Jacksonin makuuhuoneeseen. Todistajanlausuntonsa mukaan hän huomasi, että supertähti makasi sängyssä silmät ja suu apposen auki, kertoivat amerikkalaisviestimet.

Uutistoimisto AP:n mukaan Alvarez kertoi Murrayn selittäneen hänelle, että Jackson oli saanut pahan “reaktion”. Murray kertoi, että Jackson tarvitsisi ambulanssin. Tämän jälkeen Murray oli ottanut käteensä Jacksonin yöpöydällä olleet lääkepullot.

- Hän sanoi: tässä, laita nämä pussiin, Alvarez sanoi oikeussalissa AP:n mukaan.

Alvarez teki työtä käskettyä. Vasta tämän jälkeen kartanosta soitettiin hätänumeroon 911. Alvarez kertoi saaneensa sen käsityksen, että lääkkeitä tarvittaisiin kun Jackson vietäisiin sairaalaan. Hän kertoi myös luottaneensa Murrayhin.

- Henkilökohtaisen kokemukseni mukaan uskoin, että tohtori Murraylla oli parhaimmat aikomukset Jacksonin suhteen. En kyseenalaistanut hänen auktoriteettiaan.

Alvarez kertoi myös, että Jacksonin molemmat lapset olivat isänsä makuuhuoneessa. Kumpikin oli hyvin järkyttynyt.

- Annoin lapsille ohjeet mennä ulos huoneesta ja sanoin, että kaikki kyllä järjestyisi.

Murray on syytteessä kuolemantuottamuksesta. Syyttäjän mukaan hän antoi supertähdelle tappavan annoksen propofoli-nukutusainetta ja yritti sen jälkeen peitellä toimiaan viranomaisilta.

Keskeinen syytekohta liittyy juuri lääkityksen salaamiseen: Ambulanssin saavuttua paikalle Murray ei kertonut ensihoitajille, että Jackson oli saanut voimakasta anestesialääkettä. Murray paljasti asian vasta myöhemmin poliisikuulusteluissa.

IS

Huh
08

Laulaja Michael Jacksonia hoitaneen lääkärin puolustusasianajaja väittää, että Jackson aiheutti itse oman kuolemansa epätoivoisilla teoillaan talousvaikeuksiensa vuoksi, uutisoi BBC verkkosivuillaan.

Lausunnon antoi lääkäri Conrad Murrayn asianajaja Edward Chernoff, joka haluaa tutkia Jacksonin taloutta vahvistaakseen teoriansa.

“Puolustuksen ydin tulee olemaan siinä, että Michael Jackson ajautui epätoivoiseen tekoon talousvaikeuksiensa takia”, Chernoff sanoi tuomari Michael Pastorille.

Asianajaja David Walgren syytti puolustusta yrityksestä kääntää oikeuden huomio pois pääasiasta, Murrayn huolimattomuudesta lääkkeiden annostelussa, jotka aiheuttivat Jacksonin kuoleman.

Muualla verkossa: BBC:n uutinen

www.HS.fi

Maa
21

Michael Jacksonin kuolemasta nousi esiin uusi hurja väite. Sormenjäljet lääkeruiskussa saattavat kääntää Michael Jacksonin kuolemantutkimukset taas uuteen valoon, kertoo The Sun.

Popkuninkaan sängyn alta tämän kuolinpäivänä kesäkuussa 2009 löydetyssä ruiskussa viittaavat ainakin Jacksonin lääkärin Conrad Murrayn mukaan itsemurhaan. Murray väittää, että Jackson olisi tehnyt itsemurhan Propofol-nukahtamislääkkeellä sillä aikaa kun lääkäri poistui huoneesta.

Jacksonin kuolemasta syytetty, tämän henkilökohtainen lääkäri väittää, ettei hän ole koskenut tähden makuuhuoneesta löydettyyn ruiskuun.

Kesäkuussa 2009 kotonaan menehtyneen Jacksonin luona viimeiset hetket viettänyt Murray kertoo antaneensa poptähdelle lääkkeitä, muttei mitään tappavaa. Oikeudenkäynti asian tiimoilta alkaa toukokuussa.

Murrayn puolustusasianajaja kiistää päämiehensä syyllistymisen tappoon.

- Puolustus tulee esittämään, että Jackson olisi antanut kohtalokkaan ruiskeen itse, lähipiiristä kerrotaan.

Ilta-Sanomat

Hel
18

Michael Jacksonin kuolinpesä on tienannut laulajan kuoleman jälkeen yli 300 miljoonaa dollaria. Popin supertähti kuoli 50-vuotiaana kesällä 2009.

Jacksonin postuumit tulot olivat viime vuoden loppuun mennessä 310 miljoona dollaria (230 miljoonaa euroa). Summasta puolet on käytetty laulajan velkojen maksuihin. Jacksonilla oli kuollessaan yli 400 miljoonan dollarin velat.

Musiikkialan asiantuntijat arvioivat, että solistin kaikki velat saadaan maksettua. Jacksonista odotetaan kehkeytyvän sen jälkeen samanlainen rahasampo kuin Jimi Hendrix, John Lennon ja Elvis Presley ovat perikunnilleen.

Michael Jacksonin vuonna 1982 julkaistu Thriller on maailman myydyin albumi. Thriller on löytänyt runsaat 110 miljoonaa ostajaa.

www.hs.fi

Tam
25

Edesmenneen poptähden Michael Jacksonin henkilääkäri Conrad Murray kiisti tiistaina häntä vastaan nostetun syytteen kuolemantuottamuksesta. Murray joutuu valamiehistön eteen 28. maaliskuuta Los Angelesissa.

“Murray on odottanut tilaisuutta päästä kertomaan viimein oman näkemyksensä. Hänellä on luja luottamus oikeusjärjestelmäämme”, asianajaja Ed Chernoff sanoi.

Puolustus on pyrkinyt todistamaan, että Jackson otti yliannostuksen itse tai kohtalokkaan pistoksen antoi joku kolmas henkilö. Syyttäjän mukaan Murray on vastuussa määräämistään voimakkaista lääkkeistä.

Syyttäjän mukaan poplegenda Michael Jacksonin lääkäri soitti liian hitaasti apua, kun Jackson teki kuolemaa.

Lääkäri huomasi poptähden lakanneen hengittämästä, mutta vitkasteli yli 20 minuuttia eikä käskenyt kenenkään soittaa hätänumeroon. Hän ei myöskään yrittänyt itse heti auttaa potilastaan, vaan keräsi talteen lääkkeitä ja lääkintätarvikkeita.

Kun hän viimein yritti elvyttää Jacksonia, hän teki sen syyttäjän mukaan väärin. Kun ambulanssi viimein saapui, lääkäri ei antanut ensihoitajille kaikkia tarpeellisia tietoja.

www.hs.fi

Jou
24

Maailmalla on pohdittu kovasti, onko Michael Jacksonin kuoleman jälkeen julkaistu albumi oikeasti tekijänsä käsialaa. Michaelin aitoutta on epäilty ainakin lauluosuuksien osalta. Todennäköisesti siksi, että Jacksonin lauluraitoja on käsitelty äänen korkeutta muokkaavilla ohjelmilla muodin mukaiseksi.

Jackson-vainaata on levyllä autotunetettu aika maltillisesti. Toisaalta juuri Michael Jackson oli luomassa ainutlaatuisen tarkalla äänenkäytöllään mielikuvaa yliluonnollisesta laulutavasta, jota varten äänenkorjailuohjelmat luotiin.

Ehtaa Jacksonia Michaelilla ovat sävellykset, joissa kuuluvat tutut melodialinjat ja dramaattiset sointukulut. Hienossa Hollywood Tonightissa on ripaus 1980-luvun hittien maagista sointia, ja lempeästi soiva (I Like) The Way You Love Me tuo mieleen Jacksonin nuoruusvuosien hitit.

Levyn avausraidaksi ja potentiaaliseksi hitiksi on sijoitettu Jacksonin ja Akonin yhteisnumero Hold My Hand. Siinä ollaan enemmän Akonin vahvuusalueella: Bob Marleyn No Woman No Cryn ja autotunen varassa musiikillisia oivalluksia välttelemässä.

www.hs.fi

Hei
30

Seitsemää Michael Jacksonin lääkäriä ei syytetä laulajan kuolemasta, yhdysvaltalainen oikeusistuin päätti keskiviikkona. Tähden henkilääkäriä Conrad Murrayta epäillään kuitenkin edelleen kuolemantuottamuksesta.

Michael Jacksonia hoitanutta seitsemää lääkäriä epäiltiin osallisiksi tähden kuolemaan muun muassa lääkereseptien kirjoittamisesta. Oikeus päätti keskiviikkona, ettei heidän osallisuuttaa kuolemaan tutkita enää.

Jacksonin isää, Joe Jacksonia, edustava asianajaja oli pettynyt päätökseen.

- Michael Jacksonin viimeisten vuosien lääkkeiden väärinkäyttö oli kohtuutonta. Tämä on todellisuuden välttelyä, kun asiaa ei tuoda julki, asianajaja Brian Oxman sanoi.

Nyt käynnissä ollut tutkimus ei koskenut Jacksonin henkilääkäriä Conrad Murraya. Häntä syytetään edelleen laulajan kuolemantuottamuksesta. Murray on kiistänyt kaikki häntä vastaan nostetut syytteet, joiden mukaan lääkäri antoi Jacksonille tappavan sekoituksen rauhoittavia lääkkeitä kuten voimakasta nukutuslääkettä.

Michael Jackson kuoli lääkkeiden yliannostukseen reilu vuosi sitten.

http://yle.fi/uutiset

Kes
26

Fanit ympäri maailman ovat muistaneet popin kuningasta Michael Jacksonia, jonka kuolemasta tuli eilen kuluneeksi vuosi.

New Yorkissa Jacksonin ihailijat kokoontuivat Harlemin Apollo-teatterin ulkopuolelle tanssimaan Thriller-kappaleen tahtiin. Tuhatkunta fania ilmaantui myös Jacksonin kotikylään Garyyn Indianaan, missä äiti Katherine Jackson paljasti poikansa kunniaksi muistomerkin perheen kotitalon edustalla.

Muistomerkki paljastui 2,5-metriseksi näköispatsaaksi, joka kuvaa Jacksonia tanssimassa legendaarista moonwalk-tanssiaan. Jacksonien vaatimattomasta kotitalosta on tullut fanien keskuudessa suosittu turistikohde tähden kuoleman jälkeen.

Los Angelesissa fanit ovat kokoontuneet hautausmaalle Jacksonin hautapaikan liepeille. Popin kuningas kuoli vuosi sitten lääkkeiden yliannostukseen.

http://www.iltasanomat.fi/viihde/uutinen.asp?id=2217666

MTV3: Näin Michael Jacksonia muisteltiin

Fanit ympäri maailman ovat muistelleet Michael Jacksonia, jonka kuolemasta tuli perjantaina 25.6.2010 kuluneeksi tasan vuosi.

New Yorkissa Jacksonin ihailijat kokoontuivat Harlemin Apollo-teatterin ulkopuolelle tanssimaan Thriller-kappaleen tahtiin.

Tuhatkunta fania saapui myös Jacksonin kotikylään Garyyn Indianaan, jossa Michaelin äiti Katherine Jackson paljasti poikansa kunniaksi muistomerkin perheen kotitalon edustalla. Muistomerkki oli kaksi- ja puolimetrinen näköispatsas, joka kuvaa Jacksonia tanssimassa tunnettua moonwalk-tanssiaan.

Los Angelesissa fanit ovat kokoontuneet hautausmaalle Jacksonin haudan luo.

Soulissa, Etelä-Koreassa popin kuninkaan kunniaksi on järjestetty taidenäyttely, joka on koottu Jacksonin fanien tekemistä töistä.

Intiassa paikallinen taiteilija on puolestaan ikuistanut Jacksonin hiekkaveistokseen rannalla lähellä Orissan osavaltion pääkaupunkia Bhubaneswaria.

http://www.mtv3.fi/viihde/

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.